Tiistai aamu valkeni valkoisena. Tai no, ainakin pikkaisen valkoisempana kuin pitkiin aikoihin. Koko parintunnin aamulenkin ajan lunta tuli hiljalleen lisää, mutta siitä huolimatta tytöt (lähinnä Tara) eivät innostuneet hirveästi riekkumaan. Eivät, vaikka saatiin olla kohtuullisen rauhassa (vaahtosammuttimien retkueet olivat tietenkin lähteneet metsäretkilleen lumen perässä, mutta onnistuttiin vaahtosammuttimista lähtevien äänien avulla välttämään törmäykset ja nautittiin metsistäkin ilman häiriöitä) koko lenkin. Ehkä syy oli siinä, että maanantaina tuli riekuttua yli tarpeen. Sunnuntaina eivät päässeet juurikaan vapaana juoksemaan, kun koko lepuskin lähiö oli jalkautunut jostain syystä ulos ja porukkaa oli jopa sellaisissa ryteiköissä, joissa yleensä saadaan olla ihan keskenämme. Maanantaina ilma oli onneksi aivan kamala, joten tytöt pääsivät purkamaan viikonloppuna kertynyttä energiaansa ihan kunnolla useamman tunnin ajan. Tara siis ehkä vain sai tarpeekseen riekkumisesta, eikä nähnyt tarvetta turhaan ilkamointiin seuraava päivänä - tyhmä paljon työtä tekee tai jotain :).

Momolla intoa olisi ollut enempäänkin riekkumiseen, mutta ei sitten ilman kaveria innostunut yksinään kunnolla juoksemaan pidempään, joten mamman piti keksiä Momolle jotain tekemistä. Muuten vapaanaolo olisi kuitenkin jossain vaiheessa päättynyt jonkin jahtaamiseen. Momohan kulkee yleensä aina todella valppaana (toisin kuin Tara, joka kulkee nokka kiinni maassa suurimman osan ajasta :D), korvat höröllä ja nenä tuhisten ja kun muuta tekemistä ei ole tarjolla, Momo useimmiten bongaa jotain jahdattavaa ennen mammaa... Momolle siis keppien heittelyä mäissä, esineiden bongaamisesta bileet pystyyn (saaliina mm. jäätynyt pipo ja muovinen lasten rantalelu, josta tulikin niin iso aarre, että sitä piti kantaa pitkät matkat mukanaan, ja aina välillä käydä näyttämässä mammalle), maahanmenoja yllättäen ja muutama eteenmeno.

Eteenmenon olen jossain vaiheessa onnistunut sössimään ihan perusteellisesti. Aiemminhan Momo meni todella suoraan ja nopeasti sinne minne sen lähetinkin, sitten yllättäen alkoi lähtemään jokaisella lähetyksellä vinoon. Nyt kokeilin ensin parista metristä, niin että vietiin Momon kanssa remmi ja nami ja sitten palattiin pari metriä taaksepäin, josta lähetin Momon eteenpäin (eli palkan näkemisessä ei olisi pitänyt olla mitään ongelmaa). Tästä huolimatta lähti vinoon. Uudestaan ja uudestaan, kunnes ei enää lähtenyt ollenkaan kun tarpeeksi usein oli kielletty kaartaen lähtemisestä. Hyvä minä... Viimeisenä oljenkortena kokeilin jalkapallokentän aidan vieressä olevalla kapealla kaistaleella (vieressä oja) ja siinä saatiin vihdoin onnistunut eteenmeno pidemmälläkin matkalla. Täytyy muistaa mennä uudestaan tuonne tekemään, jospa saataisiin kaarrokset estettyä ja opetettua liike uudelleen. Ei vaan tajua missä vaiheessa kaikki meni mönkään...  

Momo ja Momon eteenmenopaikka:

Tiistaina sain myös vihdoin ja viimein pestyä tytöt. Ja oli kyllä jo aikakin, etenkin Momoa harjatessa ei meinannut enää mennä kampa kunnolla turkin läpi, sen verran "tahmaisen" likaiseksi turkki oli jo ehtinyt muodostua. Tällä kertaa olin melko nopsa, molempien pesu hoitoaineineen kesti vain noin tunnin ja vartin. Tästä huolimatta selkä oli täysin jumissa urakan jälkeen - kaikki vinkit miten saa koirat (etenkin sellaiset, joiden turkki ei meinaa millään kastua kunnolla...) pestyä ilman vammautumista otetaan ilolla vastaan :). Kärsimys kuitenkin kannatti, nyt on kaksi kaunista ja hyväntuoksuista tyttöä ihailtavana <3. Illalla sain aikaiseksi myös nyppiä tyttöjen korvakarvat, leikata anturoidenvälikarvat sekä "pyöristää" tassukarvat. Pyöristäminen suoritettiin koira sohvalla kyljellä maaten, joten lopputulos on aika villin näköinen. Eipä tarvitse ainakaan enää miettiä Momon ilmoittamista mihinkään näyttelyihin lähiaikoina :D.

Tiistaipäivältä jäi pohdituttamaan myös Taran suhtautuminen irtokoiriin. Lähdettiin lenkille normaaliin tapaan pellon poikki. Tällä kertaa siellä oli kaksi pikkupiskiä irrallaan, joiden omistaja takuulla näkee meidän ilmestyneen pellolle. Lähdin varmuuden vuoksi kulkemaan peltoa toiseen suuntaan, jotta saavat olla rauhassa "omalla puolellaan" vapaana jos mielivät. Tytöt vapaaksi siis, Momokin, kun käännettiin selkä tyypeille. Hetken päästä kuuluu haukkua selän takaa - toinen koirista ravailee meitä kohti, eikä omistaja tee elettäkään kutsuakseen koiraansa. Koira päätyy noin kymmenen metrin päähän meistä räkyttämään. Tytöt istumaan ja kiinni ja sitten odotellaan mitä tapahtuu (tässä kohtaa pohdinta alkaa: Tara ei nimittäin rähissyt lainkaan. Ei ole itseasiassa muutamaan kertaan viime aikoina kun ollaan törmätty pikkuiseen irtokoiraan), koira ei näyttänyt uskaltavan tulla lähemmäksi uhoilemaan kolmelle itseään isommalle äänettömästi tuijottavalle hahmolle, joten uskaltauduin kääntämään selän ja jatkamaan matkaa. Tässä vaiheessa Tara haukkui muutaman kerran (selän kääntäminen taisi olla luottamukselle vähän liikaa..), jonka seurauksena pikkupiski pakeni omistajansa luo. Omistaja ei kertaakaan koko aikana tehnyt yhtään mitään, edes pyytänyt anteeksi. Ei taas ihan ymmärrä... Jokatapauksessa, joko Tara on saanut edes pienten irtokoirien osalta pikkaisen luottoa takaisin (myöhemmin lenkillä vapaana nurkantakaa yllättäneelle sakemannille kun piti kyllä haukkua muutaman kerran, joskin aika laimeasti) tai sitten olen itse niin lopen kyllästynyt irtopiskeihin (lähinnä niiden välinpitämättömiin omistajiin) ettei omat kierrokset enää nouse tilanteissa - jos irtopiski juoksee meidän suuhun, niin siinäpä juoksee, ei ole mun asia suojella niitä Taran raivolta, jos niiden omistajat eivät viitsi itse sitä tehdä...  

Oma villi arvaus on, että aikatavalla tuo Taran räyhääminen irtopiskeille johtuu mamman hermorakenteesta. Isot irtopiskit voivat mahdollisesti tehdä pahaa mamman mussukoille, joten mamma hermostuu -> Tara hermostuu. Jos iso, suu vaahdossa räyhäävä piski on kiinni, Tara ei sano mitään (sellainenkin koettiin saman lenkin aikana), koska mammakaan ei koe piskiä uhkaksi (ellei sitten näytä siltä, ettei koiraa kyetä pitämään kiinni). Momo ei onneksi välitä pahemmin kummankaan meidän mielialoista, vaan on tähän asti pitänyt kaikkia potentiaalisina kavereina. Momohan nyt on niin urpo, että ei voi kuvitellakaan, että joku ei tykkäisi hänestä - myös rähisevät koirat saavat osakseen iloista hännänheilutusta. Toisaalta Momoa olen onnistunut suojelemaan paremmin huonoilta kokemuksilta - Taran päälle on käynyt useampikin koira (näin äkkiseltään tulee mieleen yksi koirapuistossa, kolme irtopiskiä lenkillä ja yksi treenikentän laidalla kun Tara oli kiinni seinässä - ensimmäinen ja viimeinen pääsivät kunnolla iholle, irtopiskit eivät päässeet käyttämään hampaitaan, kun joutuivat kohtaamaan kakaraansa puolustavat leijonaemon ensin), Momon ei yhtään.

Keskiviikkona olikin briardintäyteinen päivä. Aamulla törmättiin metsässä Annamariin laumoineen ja kotimatkalla lähistöllä asuvaan Taran velipuolen Otson komeaan poikaan (joka tosin vain ohitettiin sievästi). Momo olisi taas kovasti halunnut leikkiä Taunon kanssa, Blancokin olisi käynyt paremman puutteessa, mutta joutui jälleen kerran tyytymään istumaan kiltisti mamman vieressä. Tara keskittyi risujen syömiseen, eikä oikein innostunut kohtaamisen jälkeen riekkumaan Momonkaan kanssa. Lähinnä provosoi Momoa juoksemaan ja teki lumienkeleitä antaumuksella (paljon mukavampaa varmaan näin lumessa kuin paljaalla maalla, jota meillä molemmat, ja Momo ihan intohimoisesti, harrastavat :). Taralla on taas ollut aika usein näitä laiskamatopäiviä, joten tilasin eilen satsin cartivettiä. Ei Tara ole ontunut, jäykistellyt tai mitenkään muutenkaan oireillut koipiaan, mutta ei kuuri pahaksikaan ole, varsinkaan kun ilmat ovat olleet niin kostean koleat jo pitkän aikaa.

Illalla oli vuorossa iltalenkki Hemmon kanssa. Pari tuntia taas tuli talsittua kuin hujauksessa, tosi mukavaa pitkästä aikaa saada briardimaista seuraa ihan kunnon remmilenkillekin. Edelleen poppoo kulki nätisti eteenpäin - mitä nyt tytöt (Tara lähinnä) järjestivät shown koirapuistoa ohitettaessa, mutta onneksi Hemmo pelasti briardien maineen kulkemalla lunkisti eteenpäin välittämättä tyttöjen (ja aidan toisella puolella olevien koirien) rähinöistä. Lenkin lopussa päädyttiin kokeilemaan Momon ja Hemmon kemioita tyhjään koirapuistoon. Todella hyvin näyttivät tulevan juttuun, juoksivat vierekkäin eikä Momokaan roikkunut Hemmon karvoissa kuin ihan pikkaisen. Molemmat leikkivät siis normaalia huomattavasti nätimmin, joten saapi nähdä ovatko yhtä hyviä kavereita kun todellinen luonto jossain vaiheessa paljastuu :). Lenkin aikana Tara oli jo paljon iloisempi Hemmon seurasta kuin viimeksi. Tai ehkä on vähän liioittelua kuvailla sitä iloisuudeksi, mutta suopeampi ainakin, koska askel nousi selvästi reippaammin kuin viime lenkillä. Koirapuiston ulkopuolelle jääminen Momon ja Hemmon leikkiessä oli kuitenkin Taran omanarvontunnolle liikaa (varsinkin kun Momo ei yhtään kuunnellut Taran komentamista aidan toisella puolella, vaan jatkoi leikkimistään niistä huolimatta :) ) ja iltaruuan jälkeen Tara kapusi nuolemaan haavojaan mamman ja Nikon väliin, puoliksi peiton alle. Jossain vaiheessa yötä olo oli jo sen verran rauhoittunut egon kokemasta kolauksesta, että pystyi siirtymään nukkumaan omiin oloihinsa.

Tänään aamulla ilma oli jälleen ankea. Harmaata ja tuulista ja lämpötila lähellä suojasäätä. Mentiinkin vain tuohon takametsään riekkumaan kameran kanssa. Tarkoituksena oli siis ottaa tytöistä kuvia, koska edellisen kerran olen pakottanut neidit poseerammaan melkein tasan vuosi sitten ja nyt ne oli juuri pestykin. Korkea aika siis :). Kamera ei kuitenkaan edelleenkään toiminut toivotunlaisesti (isoin syy kuvaustaukoon), patterit loppuivat melkein heti ja tuloksena olikin vain muutama hassu kuva. Näissäkin kaikissa Momosta otetuissa kuvissa kuvakulma on sellainen, että Momo näyttää isopäältä, Taran kuvat ovat heilahtaneita ja siinä ainoassa yhteisessä kuvassa tyttöjen silmät kiiluvat hurjasti - todella tuottoisa kuvausreissu siis :). Onneksi sain sentään pari videota kuvattua tyttöjen leikeistä. Tosin meillä ehdottomasti suosituimman leikin, hippaleikin, kuvaaminen jäi alkutekijöihinsä, kun patterit sanoivat täysin irti sopimuksensa.

Tytöt painivat (ja Tara onnistuu taklaamaan Momon): http://kapsi.fi/~pippin/videot/momojatara240108_1.mpg

Hippaa: http://kapsi.fi/~pippin/videot/momojatara240108_2.mpg (Tara ei oikeasti ihan noin paljon hitaampi ole kuin Momo, varsinkin kun Momokin menee tuossa vielä hitaalla vaihteella, Tara ei vain tänäänkään ollut ihan täysin riekkuinnossa, joten lähinnä kirittää Momoa - harmi kun patterit loppuivat kesken, se on aika hauskan näköistä miten Tara keksii eri tapoja yllyttää Momoa juoksemaan :). Täytyy yrittää ottaa joku toinen päivä uudestaan. 

(Videot näyttävät alussa vähän jumittavan, mutta ne näkee alusta asti, kun "kelaa" kesken kaiken takaisin alkuun)

Ja lopuksi kiilusilmäiset hirviöt tulossa kohti:

 

Isopäisiltä Momoilta ja heilahtaneilta Taroilta säästän lukijat... Täytyy varmaan sitten ihan oikeasti opetella käyttämään tuota uutta kameraa. Digijärkkärinä se on (sen lisäksi, että hankalampi opetella käyttämään kuin pokkari :) niin paljon isompi, että kunnon lenkille sitä ei varmaan ikinä viitsi ottaa mukaan niinkuin tuota pokkaria. Mutta ehkä silti jossain vaiheessa saan aikaiseksi taas kuvata tyttöjä ihan kunnolla.  

Illalla suunnattiin sitten nokat kohti parkkihallia ja treenejä. Päivällä tuli muutamaan kertaan kiiteltyä paikanvalintaa, sen verran ulkona tuuli tuiversi ja pyrytti, mutta iltaan mennessä ilma oli rauhoittunut, eikä luntakaan ollut tullut yhtään niin paljoa kuin olisi toivonut. Parkkihallissa oltiin kuitenkin mukavasti suojassa, eikä Tarakaan enää noteerannut berniseuraamme mitenkään.

Taralle otin lähinnä ruutua, joka alkukangertelun jälkeen alkoikin sujua tosi kivasti. Kokeiltiin miten metallikapulan noutaminen sujuu kylmässä ja kaikuvassa hallissa - ei hyvin, Taraa joutui ensimmäisellä kerralla innostaa todella kauan ennenkuin otti kapulan suuhun. Sitten kun kapula oli suussa ei ongelmia enää ollut ja toisella kerralla toi jo reippaasti. Momolle en kuitenkaan viitsinyt sitten edes kokeilla, kun Tarallekin oli noin vaikeaa. Momolle otin normi noutoa (ai hitsi kun Momo innostui jo pelkästä kapulan näkemisestä! :D), pientä härkkimistä luovutuksessa, mutta muuten tosi jees. Ruutuakin tehtiin, kaavoihin kangistuneena laitoin ruutuun pyyhkeenpalasen päälle nakkeja ja näin Momo menikin hyvin ruutuun. Ei kuitenkaan haluaisi opettaa ruutua näin, joten ehkä pitäisi ryhdistäytyä ja opettaa Momo kotona menemään lakanalle ilman nameja ja vasta sitten siirtää liike ulos (ja pienentää lakanaa).

Molemmille kaukoja - Momo menee edelleen paremmin kuin Tara ja seuraamista paikallaan - molemmilla pikkaisen ongelmia pepun paikan kanssa. Saa nähdä saakohan tätä ikinä korjattua, kun on alunperin opettanut molemmille väärin (eli liike on vähän niinkuin kaksiosainen, ensin siirrytään sivulle ja siitä korjataan asento oikeaksi mamman pään liikahduksella...). Taralle normiluoksetuloja (Taran kanssa en taida ottaa kuin ihan muutamia kertoja pysäytyksen mukaan muuten kuin kokeissa, kun ne tuppaavat aina hidastamaan vauhtia), Momolle kokeilin luoksetulon pysäytystä (pelkkä seiso), eikä se ollut ainakaan parantunut tauon aikana :(. Että osaa olla rasittava liike, eikä hajuakaan mitä sen kanssa enää voisi tehdä saadakseen sen sujumaan, argh! Mutta kaikenkaikkiaan oli taas tosi hauskaa treenata - tytöt olivat molemmat intopiukeina tekemisen innosta ja taisin tehdä läpimurron Momon kanssa leikkimisessä. Momohan ei ole koskaan oikein irrottanut lelusta irti käskyllä - itseasiassa se on taistellut kovemmin aina kun olen sanonut irti (ja minä urpona tietty vetänyt vastaan...). Tänään kokeilin Terhin vinkkiä laittaa kädet alle (ja tietty irrottaa itse siitä lelusta ;) ja rauhallisesti sanoa irti, ja sehän toimi! Saa nähdä toimiiko seuraavallakin kerralla, vai hämääntyikö Momo vain uudesta lähestymistavasta :D.