Eilen varmistuivat epäilykset ylimääräisten asukkaiden olemassaolosta täällä. Se on nyt sitten varmaa - meillä asuu hiiriä (näköhavaintoja ei olla tehty itse öttiäisistä, oletus perustuu keittiöstä löytyneisiin papanoihin). Nyt ei enää ihmetytä lainkaan, miksi Momo tuijotteli ihan maanisesti seiniä silloin kun muutettiin tänne. Jouduttiin monta viikkoa pitämään valoja öisin, ennenkuin rauhoittui. Itsekin tuli alkuaikoina ihmeteltyä ihmeellisiä rapinoita seinien vierustoilla ja pieniä papanoita lattioilla, mutta laitoin ne lopulta mielikuvituksen piikkiin, kun Niko ei ikinä kuullut tai nähnyt mitään hälyttävää. Mutta nyt se valitettavasti on sitten varmistunut - ei olla Momon kanssa hermoheikkoja ja hysteerisiä kaupunkilaistyttöjä, vaan meillä ihan oikeasti asuu hiiriä :(. Niko olisi ostanut myrkkyä, mutta itse en kyennyt moiseen yhden koiran melkein rotanmyrkylle menettäneenä. Käytiin sitten ostamassa elektroninen karkotin ja loukkuja siltä varalta, ettei karkotin toimi enää siinä vaiheessa, kun hiiret ovat jo asettuneet taloksi. Tekee ihan hirveän pahaa ajatella koko asiaa ja päässä onkin soinut taukoamatta ja syyttävästi mikki hiiri ja susihukka -biisi (inhimillistää voi selkeästi koirien lisäksi myös hiiriä ;D), mutta eikai tässä muu auta, kun ei ne taida pelkästä pyynnöstä muuttaa ulkoruokintaan :(.

Taran jalka on mennyt parempaan suuntaan, vaikkei edelleenkään ole täysin kondiksessa. Ontuu siis ihan selkeästi vieläkin, mutta lääkärissä (käytiin laittamassa Momolle rabies ja Taralle kennelyskä ja siinä samalla tutkittiin vähän Taran koipia) ei ontunut eikä myöskään aristellut yhtään mitään paikkaa taivuteltaessa. Saatiin kuitenkin Rimadyliä varastoon pitkäksi aikaa. Hirveästi häiritsee, kun se näyttää liukastelevan melko usein parkettilattioilla, vaikka iso osa lattiapinta-alasta on matoilla peitetty. Jokatapauksessa jatketaan edelleen Rimadyl kuurilla ja toivotaan pikaisempaa paranemista. Eilen onneksi posti toi juuri oikeaan saumaan tällaisen pedin, jonka pitäisi auttaa kivistävien nivelien kanssa kamppailevia. Ihan eri tuntuinen tuo on kuin muut pedit (samalla tuli tilattua kaksi pehmopetiä laidoilla varustettuna, jos ne estäisivät vähäsen vedon tuntua...). Itsenäisesti Tara ei ole vielä mennyt tuolle, mutta ohjattuna on kyllä ihan mielellään makoillut siinä pitkiäkin aikoja. Mistä tietää, vaikka tuosta olisi vähäsen ollut apuakin. Se, mistä ihan oikeasti olisi apua, olisi painonpudottamisesta. Tällä kertaa en kehtaa edes kirjata ylös Taran eläinlääkärin puntarille jysäyttämiä lukemia (enkä kyllä Momonkaan...). Pitää varmaan syöttää tuota Masteryä nyt hetken vain Momolle ja siirtää Tara takaisin light ruokintaan.

Mutta mukavampiin ja vähemmän ällöihin asioihin. Eilen oli jälleen vuorossa viikon kiitämiset. Tällä kertaa pakkovalssausta ja kontaktiharjoitteita. Alkuun meni hermo Pätkän ottaessa jälleen häiriötä muista koirista. Mutta jossain vaiheessa homma alkoi sujumaan jotenkin. Ihan jees tuo leikkikin, mutta pallolla pysyy parhaiten vireessä ja itsellekin pallopalkka on helpompi. Etenkin kun lelun kanssa homma menee helposti pitkittyneeksi riekkumiseksi.

Jokatapauksessa. Ensin pakkovalssausta yhdellä esteellä niin, että itse siivekkeen taakse palkka "tässä" kädessä ja koiran lähtiessä liikkeelle tipautetaan palkka maahan ja lähdetään itse peruuttamaan valssiin. Sitten kun tämä alkoi sujumaan (Pätkällä alkoikin, itsellä ei missään vaiheessa - jotenkin jo tuo lelun tiputus tuntui olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa..), niin sitten palkka toiseen käteen ja koiran tullessa siivekkeen takaa, heitto viistoon esteen yli. Seuraavalla kerralla sitten vähäsen haasteellisempaa. Koira jätetään kahden esteen taakse. Hyppy- toisen esteen taakse, pakkovalssaus hyppy ja hyppy (tämä este 45 asteen kulmassa edellisestä). Itsellä taas vähäsen ongelmia omien mietintäpysähdyksien kanssa, joten lopulta sain luvan palkata koiran vasta, kun se oli hypännyt viimeisenkin esteen. Pätkä oli kyllä oikein hyvä :). Kontaktia aloitettiin harjoittelemaan niin, että koiran takajalat nostettiin puomin kontaktille, etujalat maassa ja sitten alettiin palkkaamaan maahan koskemisesta (alkuun osoitettiin koiran puoleisella kädellä maata ja kun kosketti, namu lensi toisesta kädestä selän takaa). Loppuun isompi palkka hiukan kauemmaksi, muutama palkkaus vielä maahan koskemisesta ja sitten "tule" käskyllä vapautus isolle palkalle. Pätkä ei oikein hiffannut homman jujua. Nokka oli kyllä kokoajan maassa, mutta oli varmaan lähdössä jäljelle  tms ja Niko sai tehdä kunnolla töitä, että takapää pysyi paikallaan. Eikä tietenkään tajunnut ollenkaan sitä isompaa palkkaa, vaikka se sille näytettiinkin. Noh, pitää ottaa kotona ihan rauhassa. Riittää kuulemma, että takapää on ylhäällä, ihan sama missä se on. Omaa vuoroa odotellessa otettiin vielä muutaman kerran keppejä. Tällä kertaa ei ihan niin hienosti kuin viimeksi, mutta aina ei voi onnistua.

Loppuun vielä lisää mukavampia juttuja tasapainottamaan alun ällötykset. Äskön saatiin nimittäin ihan ällösöpöjä vieraita, kun Noora tupsahti kylään 5 pikkumustan ja yhden oikeanvärisen huumaavan pennuntuoksuisen söpöliinin kanssa. Pätkä tervehti ensin Nooran ylitsevuotavan onnellisena (juu, me ei ilmeisesti osata tervehtiä nätisti :D) ja sitten päästettiin pentukööri takaluukusta Pätkän luo. Hetkisen Pätkä näytti miettivän, että mitä nämä oikein ovat (ja miksi näitä on näin paljon!), mutta ei mennyt kauaa kun paineli pentujen perässä pitkin pihaa. Sininen poika taisi ottaa Pätkän idolikseen, niin tiiviisti se kulki Pätkän kannoilla, roikkui karvoissa tai hyppi kirjaimellisesti nenille :D. Mutta tuli se käymään sylissäkin ja silloin piti pussata, oikein kunnolla. Kerrassaan hurmaava! Toinen joka tuolla pimeällä pihalla hurmasi oli pikkuinen vaaleanpunainen tyttö, jonka koko olemus oli vain niiiin suloinen ja herttainen (ei niin, ettei siitäkin olisi löytynyt myös sitä pikkuriivelö puolta ;D). Pätkä näytti tuntevan eniten vetoa terhakkaaseen fawniin tyttöön, jota piti seurata aina kun vain ehti muiden pentujen leikittämisen lomasta. Mistähän se moiset mieltymykset on oppinut ;). Muuten ei siinä tohinassa oikein ehtinyt erottamaan kuka on kukin, sen verran reipasta ja liikkuvaista sakkia koko porukka kyllä oli! Nooran lähdettyä taisi Pätkä jäädä vähäsen kaipaamaan pikkuisia kavereitaan. Kävi pariin otteeseen tarkistamassa autokatoksen, josko sinne olisi edes yksi jäänyt, mutta ei. Harmi...