Ei me kovinkaan kauaa sitten lopulta oltu erossa pojista, kun pakottavat syyt toivat meidät yhteen nopeammin kuin ajateltiinkaan. Momon nisät alkoivat nimittäin kerryttämään tuskaisasti maitovarastoa melko pian vieroituksen jälkeen. Maitoa kyllä tippui ja välillä valuikin ympäri kämppää, mutta aivan liian vähän helpottaakseen Momon oloa. Muuta helpotusta en ongelmaan keksinyt kuin nisien huiluttelu lämpimän suihkun alla. Ruokaakaan ei voinut vähentää, kun Momo on niin järkyttävän laiha. Lopulta nisät olivat aivan kuumat ja kivikovat, eikä siinä paljoa muu auttanut kuin kutsua hunnilauma kyläilemään Espooseen. Nisätulehdukset ja muut ongelmat pelottivan sen verran, vaikka Momo itse ei juurikaan näyttänyt kärsivän nisistään.

Noora toi pennut yksitellen autosta sisälle. Jokainen pentu sai siis ihan yksilöllisen retken remmissä kulkemisineen ja hissillä ajamisineen :). Ensimmäisenä ovesta astui Pätkis - pätkä jätkä oli ihan kuin kotiinsa olisi tullut (ja niinhän tuo tulikin, vaikkei itse sitä tiennytkään :D). Momo oli ihan riemuissaan. Pätkiksen kanssa (ja vähän Pätkiksellä) piti leikkiä, tyyppiä piti kirputtaa ja vain seurata tomeraa pikku poikaa kuin hai laivaa.

img2192017.jpg

Eikä hymy hyytynyt muidenkaan poikien kohdalla. Yhtä iloisesti Momo tervehti jokaista kadonnutta lammastaan. Ainoa mitä Momo ei enää oikein arvostanut, oli maitobaarina oleminen (siis se perimmäinen syy miksi koko visiitti järjestettiin). Antoi kyllä kaikkien imeä ihan hyvän aikaa tervehtimisten jälkeen, mutta sen jälkeen oli aivan turha edes yrittää. Silloin muuten niin huolehtivaisestä äidistä lähti ikävän kuuloinen ärähdys, jota oli parasta totella. Vierailun jälkeen Momon nisät olivat huomattavasti pehmeämmät (vaikkakin edelleen kuumat), joten toivoisin vierailun auttaneen ongelmassa. Harmillisempaa oli se, että Momo näytti jonkin aikaa pentujen lähdön jälkeen selvästi etsivän niitä. Harmi sinänsä, kun ennen tätä Momo ei ole näyttänyt yhtään etsivän tai kaipaavan poikiaan.

Pentujen ja Nooran lisäksi saatiin tyttöjen kanssa seuraa Minnasta ja Jarmosta sekä pentuihin tutustumaan tulleesta neljän hengen perheestä. Tara tosin vietti vierailun ajan portin takana makuuhuoneessa, sillä en usko sen arvostavan yhdeksän naskalihampaisen tyypin seuraa pienimmässäkään määrin. Tara tuntuikin olevan täysin tyytyväinen omaan rauhaansa, lukuunottamatta Minnan ja Jarmon saapumista, jolloin olisi pennuista huolimatta halunnut päästä tervehtimään. Noin muutoin Tara ei ollut yhtään niin hermostunut pennuista kuin aiemmin - alkuun ei olisi halunnut edes katsoa moisiin päin, mutta loppua kohden osoitti jo hieman uteliaisuuttakin pikkuisia kohtaan.

img2192020.jpg

*mökötys*

Vierailun jälkeen olo oli kuin pyörremyrskyn jäljiltä. Heti ensi töikseen pennut repivät alas parvekkeen hyttysverhot, ne juoksivat pitkin kämpää kuin formuloissa konsanaan, levittivät ison osan tyttöjen leluista (ja pissapapereina toimineista sanomalehdistä) pitkin asuntoa, yrittivät päästä käsiksi tyttöjen ruokatynnyreiden sisältöön ja tutkivat kaikki mahdolliset paikat. Pikkuinen Keltsi oli aluksi vähäsen pihalla, mutta pian Keltsikin oli vauhdissa mukana.  

Juomassa Momon korotetusta juomakiposta:

img2192021.jpg

Pätkis kertoo Sedrikille oikein katu-uskottavasti, että patja on muuten Pätkiksen, yksin Pätkiksen:

img2192028.jpg

Yleistä hulinaa ja epäjärjestyksen luomista:

img2192033.jpg

 img2192034.jpg

img2192036.jpg

img2192040.jpg

img2192046.jpg

Ja lopuksi pakolliset söpöstelyt:

img2192037.jpg

img2192024.jpg

Loput kuvat: http://kuvablogi.com/blog/13378/58/

Edit (klo 8.35); Huolimatta pentujen tarjoamasta avusta, jouduin sitten kuitenkin vähentämään Momon ruokamääriä radikaalisti. Melkein heti pentujen lähdettyä alkoivat oudot vatsavaivat, jotka pitivät meidät ylhäällä koko yön. Maha tyhjeni normaaliin ripuliin nähden todella heikosti ja Momo oli taukoamatta järkyttävän levoton - läähätti, kuolasi ja pyrki ulos. Aina ulos päästyään Momo kyllä yritti kovasti tyhjentää mahaansa, mutta se vaikutti olevan kovin vaikeaa. Joillakin kerroilla ulos päästyään ei edes yrittänyt tehdä tarpeitaan. Kun olo näytti vain pahenevan, ja kun jossain vaiheessa olin tuntevinani, että Momon maha oli turvonnut, paniikki oli valmis. Viimeisenä toivona siitä, että kyse ei ole mistään vakavammasta kuin mahanpuruista, lähdettiin vielä kerran ulos. Momo tyhjensi mahansa koirapuistossa, jonka jälkeen kuljettiin pitkin autioita katuja (olen jostain kuullut, että kävelyttämisestä voisi olla apua). Oli syy mikä tahansa, kotiin päästyämme Momo oli silminnähden rauhallisempi ja vihdoin neljän aikoihin päästiin nukkumaan hetkeksi. Nyt on varmaan pakko salakuljettaa Momo töihin, kun en millään uskalla jättää sitä yksin tuollaisena :(.