Meillä oli hyvä päivä tänään - päivän päätteeksi taskussa oli nimittäin JK1 koulari sekä Suomen (ja Viron, mikäli aikaisempien sääntöjen voimassaolessa alle kaksivuotiaana saatu serti on jäänyt roikkumaan ?) muotovalion arvot.

Aamu alkoi aikaisin ajomatkalla Lohjalle - ilmoittautuminen meni sutjakkaan ja aika pian päästiin ajelemaan jälkimaastoja kohti. Järjestäjien tarkoituksena oli ilmeisesti saada kaikki päivän jäljestäjät (alo ja avo luokat) mahdollisimman aikaisin maastoon, sillä edellisenä päivänä marjastajat ja sienestäjät olivat häirinneet (voi) jälkiä ihan riesaksi asti. Yhdeksän jälkeen iso osa porukasta olikin jo jäljillänsä, odottelemaan jäivät arpaonnensa vuoksi meidän lisäksi vain kaksi muuta. Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen odotuksen (oli ainakin hyvää aikaa hyperventiloida jännitystään...) jälkeen päästiin noin 11 aikoihin jäljelle. Jana oli jännä. Momo menee rivakkaan ihan suoraan ja ottaa jäljen oikealle, hetken päästä liina jää kunnolla kantoon kiinni, jonka johdosta Momo tekee koukkauksen takaisin päin. Korjaa kuitenkin takaisin jäljelle ihan itsekseen hyvin pian (ilmeisesti kuitenkin korjasi ylemmäksi mistä jälki alkoi, eli meni jäljen yli). Sitten matkaan ja ensimmäinen keppi nousee aika pian. Minä tietenkin ihan innoissani - mikä kostautuu ikävällä tavalla. Keppi tippuu johonkin Momon ja minun väliin ja hermostuksissani en kykene löytämään sitä millään. Jonkin aikaa manaan ja tongin maata, mutta kun mitään ei löydy, jatketaan matkaa. Momo ei onneksi ottanut nokkiinsa mamman hysteerisyyskohtausta vaan jäljestää nätisti eteenpäin. Kepit nousevat, Momo menee eteenpäin kuin juna, itsevarmasti ja tarkasti ja lopulta ollaan kuudennella kepillä. Jee, kaikki kepit nousivat ja ennenkaikkea, minä luotin Momoon! :D.  Hirveällä rynnistyksellä pölähdetään tielle, jossa olen ihan hukassa. Huudan Nikoa useampaan kertaan ilman vastausta. Alkaa iskemään paniikki, että tähänkö me nyt sitten jäätiin. Onneksi valittiin oikea suunta ja päästiin autolle, jonka läheisyydestä löytyi myös Niko tyynen rauhallisena valokuvaamassa luontoa. Perheriidan paikka ja hurjaa kyytiä keppien luovutukseen, ei ollut hajuakaan kuinka kauan oltiin oltu jäljellä.  Momo rukka oli saanut palkan vain osasta kepeistä ja nyt se hienon suorituksen jälkeen heitettiin vielä vermeet niskassa autoon. Aika riitti kuitenkin todella hyvin ja tuloksena 4+1 keppiä (ja se yksi siellä metsässä joka livahti läpi sormien, argh...). Janalta tuomari rokotti 12 pistettä. Näin ollen jäljeltä yhteensä 138 pistettä.

                  

Takaisin tottistelupaikalla Momo pääsi vihdoin vermeistään, sai kovasti kehuja, vettä ja vähän vähemmän nameja. Sitten taas odottelua, koska oltiin viimeisessä tottisteluparissa. Kun vihdoin päästiin tottistelemaan Momo oli revetä liitoksistaan. Koko matkan pitkänpitkän kentän poikki ilmoittautumaan, Momo huusi ja haukkui. Että hävetti, kun ei se yleensä tuollalailla repeile liitoksistaan. Ja tietty ensin jouduttiin paikallemakuuseen. Kiva viedä koira tuollaisessa mielentilassa makoilemaan... Parina olleella koiralla oli ongelmia noutojen kanssa ja jännitys vain kasvoi ajan madellessa eteenpäin - miten Momo kestää paikoillaan kun se yleensä nousee kapuloiden heittämisestä (siis myös muiden kuin omien) aika kiitettävästi. Siellä se kuitenkin pysyi tosi nätisti, onneksi. Sitten meidän vuoro. Momo oli edelleen ihan omissa sfääreissään ja pysyi hanskassa vain vaivoin, henkilöryhmässä seuraaminen oli etenkin järkkyä. Luoksetulossa oli riittävästi vauhtia, mutta maksettiin siitä aika kovalla törmäämisellä. Esteissä kiersi molemmissa takaisintulomatkat ja eteenmenossa lähetin Momon tosi vinoon ja maahankin se meni vasta kahden käskyn jälkeen. Omasta mielestäni tottis oli ihan kamalaa, ja ennen arvostelua hävettikin ihan kamalasti kun kyllä me "kotona osataan paljon paremmin...", mutta tuomarin mielestä Momo teki todella hienosti töitä, koirasta kuulemma näki kuinka se nautti työskentelystä ja virtaa siinä oli vaikka muille jakaa (njoo, se kyllä tuntuikin...). Pisteitä rimaa hipoen koulariin vaadittavat eli 79 pistettä. Tottisharmitus lieveni jonkin verran, kun kentältä palatessamme useampi yleisön ihminen tuli kehumaan Momon olemusta, sen kontaktia ja tekemisen meininkiä. Sanoipa tuomari jälkikäteen, että todella mukavan oloinen koira ja vaikutelmaa vielä lisäsi työskentelyn tahdissa "ihanasti heiluvat karvat". Tässä vaiheessa meinasin jo purskahtaa nauruun, sillä joskus jossain on joku sanonut briardin karvoista jotain ihan päinvastaistakin ;).

                      

Sitten vielä se pahin eli esineruutu. Meillähän on ollut tosi pahoja ongelmia esineiden kanssa ja tältä osuudelta en osannut toivoa yhtään mitään. Paitsi toivoin sittenkin, sillä me tarvittiin kipeästi esinepisteitä, jos mielittiin saada koulari päivän uurastuksesta. Kiltti toimitsijasetä antoi vinkiksi ennen itse koesuoritusta heittää/viedä koiralle esine pusikkoon, jotta se tajuaa mitä ollaan menossa tekemään. Niko uhrasi nahkahanskansa ja vei sen Momolle - Momo toi hanskan niin vaisusti, että pelko tulevasta sen kuin lisääntyi. Ja kun päästiin esineruutupaikalle ensimmäinen (ja sitä seuraava ja...) ajatus oli "miten hirvittävän iso etsintäalue onkaan!, ei me olla ikinä näin isolla... Voi APUA!!!". Mutta kauhistella ei voinut kovinkaan kauaa, vaan (luultavasti puoliksi hyperventiloiden) vein Momo kauimmaiseen laitaan koko ajan "missä Momon lelut on" hokien ja toivoen parasta. Lähtee vauhdilla suoraan - hyvä, mutta etsittyään reunan, tulee takaisin ilman mitään. Siirrytään keskelle ja uusi lähetys, nyt Momo lähtee vinoon, mutta edelleen vauhdilla ja näyttää tekevän kokoajan hommia. Tulee taas takaisin ja näyttää siltä, ettei olisi edelleenkään mitään mukana, mutta Momon ollessa noin viiden metrin päässä tajuan, että sillä on jotain mustaa suussa. Voi sitä riemua, enkä voinut itselleni mitään, kun suusta pääsee "hyyyvää tyytttööö!!!" ja otan askeleen Momoa kohti. Ja siinä se on, pieneksi palloksi taiteltu nahkahanska! Että voi olla onnellinen, vielä silloinkin, kun tuomari läksyttää liian aikaisesta kehumisesta ja ylimääräisistä askelista (ja toisaalta kehuu Momon työskentelyä erinomaiseksi, mikä lämmitti erityisesti mieltä) ja Momo palkitsee itsensä astumalla mammaa oikein antaumuksella... Pisteitä 28 ja koulari oli siinä! <3 

    

Ja päästiinpä vielä päivän päätteeksi palkintopallillekin, kun sijoituttiin 4:n alokas koiran joukosta kakkosiksi. Palkinnoksi pokaali ja kaksi säkkiä Royal Canin ruokaa (oikeaa merkkiäkin siis vielä :).

                             

Ihan äly hauska päivä (järkyttävästä jännittämisestä huolimatta, ei voi olla terveellistä jännittää noin pitkää aikaa yhtäjaksoisesti...) - ilma oli mitä mainioin, koe sujui tosi sutjakkaan, maastot ja kenttä olivat erinomaiset ja ennenkaikkea toimitsijat, tuomarit ja kanssakilpailijat olivat todella mukavia. Jopa Nikokin sanoi, että päivä oli siedettävä, kun ihmiset olivat niin mukavia - tokokokeissa kun Nikon mielestä tunnelma ei ole ollut lainkaan yhtä lämminhenkinen. Mutta oli miten oli, me ei kyllä pitkiin aikoihin mietitä kokeissa käymistä. Kyllä tässä päivässä oli jännittämistä ihan riittämiin tälle vuodelle...   

                     

Ja anteeksi jo etukäteen (tuntuu vähäsen tyhmältä hehkuttaa alokasluokan koularia, mutta kun ei vielä hetki sitten osannut edes liittää itseään vakavasti pk-harrastukseen hirvittävine esteineen ja metsää täynnä öttömönkiäisiä, eikä sitä autoakaan ole käytössä, niin aika isolta jutulta tämä tuntuu..), mutta ihan pakko sanoa ääneen vielä kerran: JK1 TK2 BH FIN MVA BaltV-06 Eclair l´etoile de Panache - viime syksynä kun aloiteltiin höyryveturityylillä pellolla jäljen alkeita, en olisi uskonut että vuoden päästä me ihan oikeasti saavutetaan tavoitteemme tai edes sitä, että itse ikinä kisaisin pk-puolella yhtään missään lajissa tai sitä, että kykenisin luottamaan Momoon vieraalla jäljellä ;D. Katsotaan kasvaako nälkä syödessä tulevaisuudessa, mutta nyt ainakin ollaan ihan tyytyväisiä tähän ja etenkin Momoon. Momo oli niin älyttömän taitava, hurmaava ja ennenkaikkea korjasi mamman möhlit tomerasti kerta toisensa jälkeen (tosin tottiksessa olisi tehnyt mieli kerran "ihan vähäsen vain" ravistaa Momo kunnolla kuulolle, mutta muuten Momo oli oikea pikku enkeli <3). Kun ihmiset sekä tottiksen että esineiden jälkeen kehuivat kovasti Momoa, meinasin melkein pakahtua ylpeydestä - mamman pikku tähtönen <3. Eikä ainakaan tarvitse ikinä jännittää sitä, jaksaako Momo työskennellä pk-puolella - virtaa jäi esineidenkin jälkeen vielä reippaasti yli :D.  

                      

Loput kuvat tuolla: http://kuvablogi.com/blog/13378/32/